LAUANTAIDISKO

LAUANTAIDISKO

Lauantaidisko on yöelämän instituutio. Helsinkiläisestä DJ-kollektiivista on hioutunut monipuolisen popmusiikin ylivoimaisia taitajia, jotka kokoavat tuoreista hiteistä, parhaista klassikoista ja unohdetuista helmistä kovimmat setit tilanteeseen kuin tilanteeseen. Taustalla on tietenkin Tavastialla vuodesta 2009 kevääseen 2024 tanssilattiat täyttänyt legendaarinen klubi-ilta, jossa laatumusiikki ja rehellinen hauskanpito kokosivat vuosien aikana satoja tuhansia kävijöitä yhteensä 650 iltaan ennen päättäjäisiä vappuaattona 2024. Jatkoa seuraa keikkailun ja myös omien tapahtumien muodossa.

Lauantaidisko DJs on esiintynyt festareilla Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssiin, kahdestikin Slushin päälavalla ja tapahtumissa kautta linjan sekä tehnyt ohjelmaa Radio Helsingissä. Lauantaidisko DJs -kokoonpanon muodostavat dj:t Erkko, Luna, Mini ja Harvest, jotka keikkailevat kaikki niin yhdessä – yleensä duona – kuin erikseen, vuosikymmenten kokemuksella.

ERKKO on Lauantaidiskon pomo ja perustaja sekä DJ-porukan keskushahmo. Tausta on syvällä elektronisessa musiikissa, mutta sydän sykkii vahvasti popmusiikille sen eri muodoissa, unohdetuista helmistä tuoreimpiin uutuuksiin, keskiössä niiden luova ja joskus hullu yhdisteleminen. Kokemusta löytyy kuppiloista areenoille, kymmenien klubi-iltojen ohella toimittajana ja radiossa YleX:ssä sekä Radio Helsingissä, takana myös pitkäaikainen pesti Flow-festarin ohjelmatyöryhmässä. Lisäksi puuhiin kuuluu Stadin Juhannus -tapahtuman järjestäminen yhdessä Skeniksween kanssa.

LUNA DJ-tiimin tuorein vahvistus on Luna, joka on Lauantaidiskon vakiokasvona tuttu jo vuosien ajalta Semifinalin puolelta alakerrasta. Kymmenisen vuotta sitten Scifibimboes-duossa uransa aloittanut DJ hallitsee laadukkaan popin koko kirjon ja listaa omiksi suosikeikseen elektropopin, naispuolisten artistien esittämän räpin ja 90- sekä 2000-luvun helmet. Luna pitää erityisesti uusien biisien esittelemisestä ja pyrkii olemaan DJ-kopin kovin bailaaja, jonka energia välittyy myös yleisölle.

HARVEST on Lauantaidiskon luottomies DJ-kopissa ja armoton tanssittaja. Vanhan skeittarin suuriin suosikkeihin kuuluvat kultakauden hiphop ja suriseva indierock, mutta ahkerasti keikkaileva DJ valikoi parhaat bailubiisit tottuneesti tilanteeseen kuin tilanteeseen, oli kyse sitten eri aikakausien rakastetuimmista klassikoista tai kovimmista uutuuksista. Lauantaidiskon ohella mm. Siltasen kotimaiseen musiikkiin keskittyvissä Paha Vaanii -illoissa säännöllisesti soittava Harvest vaikuttaa myös Flow-festarin ohjelmatyöryhmässä ja puuhailee soittolistojen kokoamisen parissa.

MINI Lauantaidiskon vakiosoittajista Mini keikkailee nykyään harvemmin mutta sitäkin suuremmalla asiantuntemuksella. Syntikkapopista erityisesti aikoinaan intoutunut DJ tanssitti popdiskoissa jo ennen kuin suuri osa Ladi-kävijöistä on syntynyt, ja rautainen kokemus tuntuu yhä. Nykyisin kiireisenä pitää tehtävä maan suurimman ja komeimman festarin Ruisrockin promoottorina. Eturivin paikka musiikkibisneksessä pitää samalla tiukasti kiinni popmusiikin tuoreimmissa ilmiöissä, ja Minin DJ-keikoilla voikin usein nauttia tulevista hiteistä ennen kuin moni on niistä vielä kuullutkaan.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä