BRITTI-INDIEN KESTOSUOSIKKI RAZORLIGHT SAAPUU SUOMEEN

Yhtye esiintyy Tavastialla lokakuussa.

2000-luvun alun indierock-huumassa perustettu lontoolaisyhtye Razorlight saapuu Suomeen ja esiintyy Helsingin Tavastialla sunnuntaina 25. lokakuuta. Liput muun muassa Musen ja U2:n kaltaisia rockjättiläisiäkin lämpänneen kokoonpanon keikalle tulevat myyntiin ensi viikon sunnuntaina 19. kesäkuuta Tiketissä.  

Laulaja-kitaristi Johnny Borrellin vuonna 2002 perustama Razorlight nousi vuosituhannen alussa suureen suosioon esimerkiksi hiteillään America ja Golden Touch. Piinkovaksi liveaktiksikin kuvailtu bändi vietti kolmen ensimmäisen studioalbuminsa jälkeen noin vuosikymmenen mittaisen tauon, jolta se palasi Olympus Sleeping -albumillaan peliin vuonna 2018.  

Kansainvälisesti hehkutetun ja palkitun Razorlightin kokoonpano on vuosien mittaan vaihdellut, mutta aika ja muutokset eivät ole vaikuttaneet bändin kitaravetoisen, genrelleen ominaisen ja rytmisen indierockin sykkeeseen.  

RAZORLIGHT (UK)  
Su 25.10.2026 
Helsinki, Tavastia  

Liput: 
- Alk. 31€ + tilausmaksu 1,50 € / tilaus 
Lipunmyynti alkaa pe 19.6. klo 11 Tiketissä  

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä