YLISTETTY BRITTILÄISEN FOLK-POPIN ÄÄNI KATHERINE PRIDDY SUOMEEN
Yksi brittiläisen vaihtoehtomusiikin kiehtovimmista äänistä Katherine Priddy saapuu ensivisiitilleen Suomeen. Priddy julkaisee maaliskuussa kolmannen albuminsa These Frightening Machines, jota juhlistavan kiertueen myötä hänet nähdään Helsingissä Korjaamon Kulmasalissa keskiviikkona 7. lokakuuta 2026. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 6. helmikuuta klo 11 Lippu.fissä.
MICHAEL BLEU UUDEN HIGH SCHOOL DRAMA -ALBUMIN JULKAISUKIERTUEELLE
Monessa erivärisessä liemessä uitettu, ajattoman soul-iskelmän mestari Michael Bleu julkaisee kiertueen nimikkoalbumin High School Drama perjantaina 6. helmikuuta ja starttaa kevään kiertueensa heti seuraavana päivänä Kemistä. Bleun vahvimmaksi ja linjakkaimmaksi teokseksi kuvailtu albumi sisältää mehukkaasti tuotettuja, melodisia ja kiihkeästi tulkittuja soul-biisejä.
HIGH ON FIRE NÄHDÄÄN JÄLLEEN HELSINGISSÄ
Murskaavista riffivalleistaan ja armottomasta energiastaan tunnettu High On Fire palaa Helsinkiin ja esiintyy maanantaina 17. elokuuta Helsingin Ääniwallissa. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät sludge-, doom- ja thrash-metalli filtteröimättömällä tavalla, jossa voi kuulla kaikuja Black Sabbathin ja Metallican jättämästä perinnöstä. Keikan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 4. helmikuuta klo 12 Tiketissä.
ELEKTRONISEN ROCKIN URANUURTAJA SEEFEEL PALAA SUOMEEN
Yksi kokeellisen kitaramusiikin ja elektronisen ilmaisun merkittävimmistä tienraivaajista Seefeel palaa Suomeen. Ysärin Lontoon underground-kulttuurista ponnistanut yhtye nähdään Helsingin Kuudennella Linjalla 5. toukokuuta. Lipunmyynti käynnistyy –– Tiketissä.
RAJOJA RIKKOVA DRAG-IKONI SASHA VELOUR SUOMEEN
Rakastettu yhdysvaltalainen drag-artisti, kirjailija, tuottaja, kuvataiteilija ja aktivisti Sasha Velour saapuu Suomeen. Sukupuolinormeja haastavasta ilmaisustaan ja näyttävistä lavaspektaakkeleistaan tunnettu Velour nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 11. toukokuuta 2026 osana keväällä käynnistyvää Travesty-kiertuetta.
Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 30. Tammikuuta klo 10 Lippu.fissä.
KOKEELLISEN ROCKIN SUURSUOSIKKI BLACK COUNTRY, NEW ROAD SUOMEEN
Ylistetty brittiläinen vaihtoehtorock-yhtye Black Country, New Road saapuu Suomeen. Rajattomasta ilmaisustaan, rikkaasta soitinpaletistaan ja tunnevoimaisista kappaleistaan tunnettu yhtye nähdään Helsingin Ääniwallissa tiistaina 14. huhtikuuta 2026 osana Euroopan-kiertuettaan. Lipunmyynti on nyt käynnissä Tiketissä!
METALLIJÄTTI SEPULTURAN JÄÄHYVÄISKIERTUE SUOMEEN
Brasilialainen metallimusiikin pioneeriyhtye Sepultura saapuu Suomeen elokuussa 2026. Bändin massiivinen jäähyväiskiertue nähdään Helsingin Tavastialla lauantaina 1. elokuuta ja keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 18. joulukuuta klo 11 Tiketissä.
RUOTSALAINEN HEAVY METAL YHTYE BULLET SAAPUU SUOMEEN
Metalliskenessä vuodesta 2001 vaikuttanut Bullet esiintyy keskiviikkona 26. elokuuta Helsingin On The Rocksissa. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 15. joulukuuta klo 9 Tiketissä.
ARVOSTETUT NYKYSÄVELTÄJÄT KARA-LIS COVERDALE JA ABUL MOGARD HELSINKIIN
Kanadalainen säveltäjä Kara-Lis Coverdale ja ambient-musiikin mestari Abul Mogard esiintyvät Temppeliaukion kirkossa Helsingissä tiistaina 3. helmikuuta 2026. Liput myynnissä nyt Lippu.fissä!
PROVINSSIN OHJELMISTO KASVAA 12 KOTIMAISELLA HUIPPUNIMELLÄ
Seinäjoen Törnävänsaarella 25.–27. kesäkuuta 2026 juhlittavan Provinssin tähän mennessä julkaistua musiikkikattausta rikastaa runsas joukko ajankohtaisia kotimaisia huippunimiä musiikkikentän kaikilta laidoilta.