ORANSSI PAZUZU KLUBIKIERTUEELLE ALKUVUODESTA 2025

Tummanpuhuvan raskaan musiikin edelläkävijä Oranssi Pazuzu soittaa juuri ilmestyneen Muuntautuja-albuminsa kunniaksi neljä klubikeikkaa Suomessa alkuvuodesta 2025. Täysin omaa genreään asuttava, innovaatiivisella black metallin, krautin, elektronisen musiikin ja psykedeelisen rockin kudelmallaan niin alati kasvavaa fanijoukkoa kuin kriitikoita ällistyttävä kokoonpano käynnistää kiertueensa Seinäjoen Rytmikorjaamolta lauantaina 15. helmikuuta. Lisäksi yhtye nähdään Tampereen Tavara-asemalla, Helsingin Ääniwallissa sekä Jyväskylän Lutakossa. Keikkojen avausartistina nähdään industrial metal -yhtye Dome Runner. Erittäin harvoin kotimaassa esiintyvän yhtyeen kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 24. lokakuuta klo. 9.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä