HIGH ON FIRE NÄHDÄÄN JÄLLEEN HELSINGISSÄ

Murskaavista riffivalleistaan ja armottomasta energiastaan tunnettu High On Fire palaa Helsinkiin ja esiintyy maanantaina 17. elokuuta Helsingin Ääniwallissa. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät sludge-, doom- ja thrash-metalli filtteröimättömällä tavalla, jossa voi kuulla kaikuja Black Sabbathin ja Metallican jättämästä perinnöstä. Keikan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 4. helmikuuta klo 12 Tiketissä.

Oaklandista ponnistanut High On Fire on ollut yksi raskaan musiikin tinkimättömimmistä voimista perustamisvuodestaan 1998 lähtien. Vuonna 2019 bändi voitti Grammyn parhaasta metalliesityksestä albuminsa Electric Messiah (2018) nimikkobiisillä. Kahdeksan kokopitkän julkaisun jälkeen yhtye avasi uuden aikakauden tuoreimmalla Cometh the Storm -albumillaan (2024). Kokonaisuutta on pidetty yhtenä High On Firen uran aggressiivisimmista ja suoraviivaisimmista julkaisuista ja se todistaa sekä bändille ominaisten elementtien iskukyvyn että ehtymättömän halun uudistaa metallimusiikin rajoja. 

High On Fire on kiertänyt laajasti Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa pitkien headline-kiertueiden ja metallifestivaalien merkeissä. Yhtye on esiintynyt aiemmin Suomessa mm. Tuska Open Air Metal Festivalilla sekä Helsingin Korjaamolla. Bändi on saanut runsaasti kiitosta äärimmäisen tiukasta live-ilmeestään, ja loppukesästä päästään jälleen revittelemään Helsingissä.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä