BRITTIKOOMIKKO JA YOUTUBE-TÄHTI MAX WOSH ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN MARRASKUUSSA

Youtubesta julkisuuteen singahtanut stand up -koomikko Max Wosh saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ”Loophole” - maailmankiertueensa myötä.

Nousevaksi lupaukseksi tituleerattu brittikoomikko nähdään 29. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalossa sijaitsevalla KULT-klubilla. Keikan liput ovat nyt myynnissä  Lippu.fissä.

Wosh aloitti uransa katugalluppien julkaisemisella nimikkokanavalleen Youtubessa 2016. Sittemmin videoiden tyyli on vaihtunut komiikkaa ja nerokkaita jekkuja yhdisteleviin videoihin. Tähti on vuosien varrella noussut mediaan muun muassa huijaamalla lentokoneellista turisteja luulemaan lentokoneen laskeutuneen väärälle lentokentälle, soluttautumalla sekä Yhdysvaltojen kansalliseen, että myös kansainväliseen turvallisuusseminaariin ja tulemalla maailman rikkaimmaksi henkilöksi juuri perustamallaan osakeyhtiöllä – tosin seitsemän minuutin ajaksi.

Ensimmäistä kertaa Max Wosh kiersi stand-up show'nsa ”Zocial Butterfly” kanssa kotimaassaan 2022 esiintyen muun muassa niin massiivisissa 1000 henkilön teattereissa, kuin Edinburghin Fringe -festivaaleillekin saaden arvion lupaavana, muttei tarpeeksi kokeneena oman Fringe-show´n tekemiseen. Tänä vuonna Max Wosh ottaa revanssin myös Edinburgista, sillä Loophole -esityksen koe-esityksiä esitetään festivaalin sydämessä olevassa Underbelly -venuella peräti kaksi viikkoa.

Esiintyjä itse kuvailee esitystään seuraavasti: "I was told to write something to market my new show Loophole, but to be honest, I don’t think you’re going to decide whether to buy a ticket or not based on this half-arsed collection of words. So, really, all I need to do is reach the required 60 words. Loophole. Loophole. Loophole. Loophole. Loophole. Loophole. Come to the show."

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä