THE FLAMING SIDEBURNS JUHLAKEIKALLA TAVASTIALLA MARRASKUUSSA
Korkeaoktaanisen garage rockin kärkinimiin kuuluva The Flaming Sideburns nähdään Hallelujah Rock’n’Rollah -debyyttialbuminsa 25-vuotisjuhlakeikalla Helsingin Tavastia-klubilla perjantaina 20. marraskuuta. Illan avaa kovassa nousussa oleva rockyhtye Us. Illassa tehdään myös aikamatka myyttisen Bama-Lama-Lu-Partee! -klubin tunnelmiin, ja luvassa on keikkojen lisäksi asiaankuuluvaa DJ-pyöritystä. Konsertin ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketissä tiistaina 1.9. klo 9.
VON HERTZEN BROTHERS HARVINAISUUSKIERTUEELLE JOULUKUUSSA
Parhaillaan 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Von Hertzen Brothers huipentaa vuoden erikoiskeikkoihin neljällä paikkakunnalla. Joulukuussa Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella järjestettävillä Von Hertzen Brothers – Rarities -keikoilla yhtye sukeltaa tuotantonsa syövereihin nostaen esiin levyjen aarteita ja harvinaisuuksia -kappaleita, jotka ovat vuosien varrella jääneet vähemmälle huomiolle ja joista osaa ei ole kuultu livenä koskaan. Syksyn aikana fanit voivat esittää omia toiveitaan siitä, mitkä kappaleet ansaitsevat tulla soitetuiksi Rarities-keikoilla. Liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa tiistaina 1.9. klo 9.
TUTANKHAMUN – THE IMMERSIVE EXHIBITION ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN!
Yli 2,5 miljoonaa kävijää maailmalla hurmannut, palkittu Tutankhamun – The Immersive Exhibition avautuu Helsingin Malmilla 10. lokakuuta. Osallistu nyt lippuarvontaan!
STAM1NA JUHLISTAA 30-VUOTISTA TAIVALTAAN DIRTY YEARS 2026 -KIERTUEELLA
Kotimaisen metallin kulmakivi Stam1na juhlistaa 30-vuotista uraansa syksyllä ja alkutalvella Dirty Years 2026 -kiertueella. Yhteensä 18 keikkaa käsittävä juhlakiertue käynnistyy yhtyeen kotikunnasta Lemiltä perjantaina 23. lokakuuta ja saapuu muun muassa Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Ouluun ja Jyväskylään. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä.
HURMOKSESTA JA HUUMORISTA TUNNETTU KALEVAUVA.FI JUHLII 10-VUOTISTA URAANSA
Suomen nokkelin trubaduuriyhtye Kalevauva.fi täyttää kymmenen vuotta ja juhlistaa merkkipaalua keikkalavoilla. Satoja keikkoja ja uskomattomia striimi- ja katselulukuja kerryttäneen yhtyeen juhlakeikoilla on luvassa laaja läpileikkaus yhtyeen tuotannosta sekä tuttu annos naurua, oivalluksia ja yhteislaulua.
FULLSTEAM HAKEE ASIAKASPALVELUHENKILÖKUNTAA UUTEEN NÄYTTELYYN AJALLE 8.10.2026–31.1.2027
Etsimme asiakaspalveluhenkilökuntaa Helsingissä Malmin jäähallissa avautuvaan uuteen näyttelyyn määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 8.10.2026 - 31.1.2027. Jos nautit ihmisten kohtaamisesta, olet valmis eläytymään näyttelyn maailmaan ja innostamaan kävijöitä mieleenpainuvan asiakaskokemuksen mahdollistamiseksi, tehtävä sopii sinulle.
RUOTSALAINEN METALLISUURUUS IN FLAMES NOKIA ARENALLE KEVÄÄLLÄ 2027
Yhtye esiintyy Tampereella yhdessä Triviumin, Paleface Swissin ja Volan kanssa.
Ruotsalainen metallijätti In Flames nähdään ensi keväänä tähänastisen uransa suurimmalla Suomen-keikallaan, kun yhtyeen Euroopan-kiertue koetaan Tampereen Nokia Arenalla 3. toukokuuta.
URSUS FACTORY SYYSKIERTUEELLA LOPPUVUODESTA 2026
Suomirock-ilmiö Ursus Factory kiertää keikkaklubeja loppuvuodesta 2026. Täysille rock-klubeille viime kevään levynjulkaisukiertueella soittanut rock-duo huipentaa samalla keikkavuotensa 14.11. Helsingin Kulttuuritalolla, jossa yhtye soittaa kuluneen vuoden isoimman oman keikkansa.
DEBYYTTIALBUMINSA JULKAISEVA JEMINA LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE
Tuskasta Taidetta -debyyttialbuminsa pe 4.9.2026 julkaiseva Jemina on yksi kotimaisen popin kiinnostavimmista uusista nimistä. Laulaja-lauluntekijä Jeminan kappaleet ovat koskettaneet kuulijoita poikkeuksellisella tavalla: hänen sanoituksensa ovat liikuttaneet ihmisiä kyyneliin asti, ja merkityksellisimpiä lyriikoita on ikuistettu lukuisiksi tatuoinneiksi.
AATULOVE UUDEN ALBUMIN JULKAISUKIERTUEELLE SYKSYLLÄ
Aatulove julkaisee syksyllä 2026 uuden albumin ja lähtee sen myötä kiertueelle rakkaan bändinsä kanssa. Albumi on kokoelma 25-vuotiaan artistin havaintoja omasta arjesta ja ympäröivästä maailmasta: omien kipukohtien analysointia, pelkoa, kallion rosoista mielenmaisemaa, halpaa kaljaa ja suudelmia.