Uutiset

LAULAJA LAULUNTEKIJÄ VESTA NÄHDÄÄN LOPPUVUODESTA POHJOISESSA

Liput keikoille tulevat myyntiin keikkapaikkojen myyntikanavissa tiistaina 28.10. klo 10.

KANSAINVÄLISESTI NOTEERATTU SUOMALAISDUO PEARLY DROPS ESIINTYY HELSINGISSÄ

Suomalainen elokuvallisesta elektropopista tunnettu Pearly Drops esiintyy Kulttuuritalon KULT-klubilla perjantaina 24. huhtikuuta 2026 osana kattavaa …

SAKSALAINEN POWER METAL -YHTYE PRIMAL FEAR SAAPUU SUOMEEN MAALISKUUSSA 2026

Yli 25 vuoden ajan heavy- ja power-metallin etukentässä toiminut saksalaisbändi Primal Fear saapuu Suomeen kahdelle keikalle osana …

ARTISTIROSTERIMME KASVAA KIINNOSTAVILLA KOTIMAISILLA NIMILLÄ

Fullsteam Agencyn artistirosteri on kuluvana syksynä täydentynyt jo kuudella kiinnostavalla kotimaisen musiikin nimellä. Uusimpia kiinnityksiämme ovat …
20.10.2025
SAKSALAINEN POWER METAL -YHTYE PRIMAL FEAR SAAPUU SUOMEEN MAALISKUUSSA 2026
Yli 25 vuoden ajan heavy- ja power-metallin etukentässä toiminut saksalaisbändi Primal Fear saapuu Suomeen kahdelle keikalle osana levynjulkaisukiertuettaan. Yhtye nähdään Helsingissä tiistaina 24. ja Tampereella 25. maaliskuuta 2026. Lipunmyynti keikoille käynnistyy keskiviikkona 22. lokakuuta klo. 9 Tiketissä.
07.10.2025
TANSKALAISEN JAZZKENTÄN KÄRKINIMI SVANEBORG KARDYB SUOMEEN HELMIKUUSSA
Tarkasti harkittua rytmiä ja melodista herkkyyttä yhdistelevä jazz-duo esiintyy kahdella intiimillä klubikeikalla Suomessa helmikuussa. Laajalti arvostettu duo esiintyy keskiviikkona 25.helmikuuta Helsingin ja seuraavana päivänä 26.helmikuuta Tampereen G Livelabissa. Konserttien lipunmyynti on käynnissä Tiketissä sekä G Livelabin omassa lippukaupassa.
30.09.2025
POHJOISMAIDEN KIRKKAIMPIIN POP-TÄHTIIN KUULUVA SIGRID SUOMEEN HELMIKUUSSA 2026
Pohjoismaiden menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Sigrid palaa Suomeen uuden There’s Always More That I Could Say -albumin julkaisukiertueen saattelemana. Tarttuvista hiteistään ja valloittavasta live-energiastaan tunnettu norjalaisartisti esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 2. helmikuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy Lippu.fissä perjantaina 3. lokakuuta kello 11.
Ota yhteyttä

Ota yhteyttä