VIEW

VIEW

View on artisti, jota on kuvailtu suomalaisen englanninkielisen rapin ykkösnimeksi. Vahvan visuaalinen, elokuvallinen, tyylikäs ja moderni View-maailma on kerännyt kiitosta Suomen lisäksi myös ulkomailla. View’n vangitsevan tummanpuhuvaa liveshow’ta on nähty Suomen suurimpien festivaalien lisäksi kiertueella Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä sekä festivaaleilla mm. Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Tanskassa. View’n toisen albumin kappaleet ovat keränneet radiosoittoa Suomen lisäksi Saksassa (mm. MDR Sputnik, Radio Fritz, Unserding, DasDing, RBB Fritz, Eldoradio). Maailmanluokan musiikkitrendien ymmärryksestä kertoo, että View on myös yksi ensimmäisistä suomalaisista, jonka musiikkia on tuotettu 8D-audiomuodossa.  

View julkaisi toukokuussa 2021 toisen albuminsa ”I Saw The Same Dream Every Night”. Albumi julkaistiin rajoitetun painoksen vinyylinä ja digitaalisena. Levyn yhteydessä julkaistiin albumin tarinaa esittelevä, View eli Juuso Ruohosen yhdessä Sebastian Westerlingin kanssa ohjaama, käsikirjoittama ja leikkaama lyhytelokuva. 

Uusimman albumin aiheet keskittyvät teemoihin, kuten mielenterveyden järkkyminen ja siitä selviytyminen, itsensä etsiminen ja suuret tunnetilat. ”Tämän albumin tekemisen aikana oon käynyt taistelua itseni ja oman identiteettini kanssa. Huomasin, että kaiken ahdistuksen ja mielenterveyden ongelmien keskellä View-artistipersoona alkoi hallita mun tekemisiä. Mietin asioita sen roolin kautta ja elin siten miten muut odottaa mun elävän. Oon joutunut luomaan uuden identiteetin, jota ei hallitse artistiminä. Ja se tuntuu todella hyvältä.”  

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä