VERA WALL

VERA WALL

Monille Vera Wall on tuttu hänen syksyllä 2022 julkaisemastaan debyyttisinkusta nimeltä ”JENKKI”. Kappale sai kiitettävän vastaanoton useilla eri alustoilla, sekä oli ehdolla vuoden kappaleeksi Indie Awards gaalassa 2023. Tammikuussa 2023 julkaistiin artistin toinen sinkku ”Satumaa”.

Vera on tehnyt musiikkia ammattimaisella tasolla vasta muutaman vuoden ajan, mutta omistanut elämänsä musiikille ja sen haasteille koko ikänsä ajan luoden samalla hänelle työkalut sekä sanoittaa, sovittaa että tuottaa kappaleensa pääosin itse. Viimeinen silaus kappaleille on tuottaja Väinö Walleniuksen käsialaa, jonka kanssa Vera on tehnyt tiivistä yhteistyötä näiden vuosien ajan.

Sanoitukset ovat Veralle hyvin henkilökohtaisia, mikä huokuu hänen tunteikkaasta tulkinta tavastaan ja kyvystään saada kuuntelijat samaistumaan kappaleiden tarinoihin. Veran lavapreesens ja kyky ottaa tila haltuun ovatkin artistin vahvuuksia, ja mikin takana hän suorastaan puhkeaa kukkaan jättämättä ketään huoneessa kylmäksi.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä