TIISU

TIISU

Tiisu on tarttuvaa ja värikästä suomirockia soittava yhtye, joka on loistavan livebändin maineessa. Yhtyeen uusin albumi ”III” ilmestyi tammikuussa 2022 ja sai hyvän vastaanoton medioilta. Bändi on tunnettu myös mm. kappaleistaan ”Elämältä turpiin sain” sekä ”Tänään sä musta hullaannut”, jotka molemmat ovat nousseet suomalaisten radiokanavien viidentoista soitetuimman kappaleen joukkoon. Yhtye on tähän mennessä julkaissut albumit “Elämän Koulu” (2015), “Tänne ei jää kukaan” (2017) ja ”III” (2022). 

Tiisu juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan syksyllä 2023 ja jää juhlakeikkojen jälkeen määrittelemättömän mittaiselle keikkatauolle. 

Yhtyeen Henrik Illikainen kommentoi juhlavuotta näin: 
"Tiisu 10 vuotta! Vaikea uskoa, sillä vastahan meidän bändi perustettiin. Juhlistamme merkkivuotta tekemällä kesän päätteeksi muutaman spesiaalimman erikoiskeikan, ennen kuin vetäydymme keikkatauolle miettimään seuraavia askeleita. Illoissa tullaan kuulemaan levyjemme kirkkaimpia helmiä, livesuosikkeja ja jopa alku-uran julkaisemattomia paloja. Luvassa myös tarinaa yhtyeemme vaiheista ja saattaapa lavalla vilahtaa uraamme liittyviä rakkaita vierailijoitakin!” 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä