THE RESIDENTS

THE RESIDENTS

San Franciscossa 1960-luvun lopulla syntynsä saanut The Residents tunnetaan uraauurtavasta työstään avantgarden parissa.

Yhtyeen loihtimassa maailmassa surrealistinen taiderock kohtaa elektronisen musiikin, konseptuaaliset seikkailut ja kokeellisen teatterin. Frank Zappan ja Captain Beefheartin tavoin varhaisen kokeellisen rockmusiikin keskeisiin nimiin kuuluvan yhtyeen konsertit ovat tyypillisesti musiikkia, teatteria ja multimediaa yhdisteleviä performansseja. Bändin jäsenet esiintyvät salanimillä sekä pukeutuvat frakkeihin, silinterihattuihin ja bändin logona tunnettuihin jättimäisiin silmämunanaamareihin.

The Residents on toiminut merkittävänä vaikuttajana muun muassa Devon, Talking Headsin, The Flaming Lipsin ja Primuksen kaltaisille yhtyeille. 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä