THE FLAMING SIDEBURNS

THE FLAMING SIDEBURNS

The Flaming Sideburns nousi kansainvälisen garagerock-buumin huipulle 2000-luvun alussa ja saavutti vannoutuneen fanikunnan ympäri maailman. Pian menestyslevy ”Hallelujah Rock’n’rollahin” julkaisun jälkeen yhtyeen kitaristi Arimatti Jutila muutti Yhdysvaltoihin, ja bändi jatkoi uraansa vaihtelevilla kokoonpanoilla. Vuonna 2018 The Flaming Sideburnsin alkuperäisjäsenet yhdistivät jälleen voimansa ja bändi keikkaili Britanniassa, Espanjassa ja Suomessa. Uutta musiikkia syntyi kuin taikaiskusta ja bändin uusin ja viimeisin albumi, keväällä 2021 ilmestynyt ”Silver Flames” sai huippuarvostelut. Levyn tuotti Jürgen Hendlmeier, joka vastasi aikanaan myös yhtyeen ”Hallelujah Rock’n’rollah” -klassikkolevyn äänimaisemasta. The Flaming Sideburns on parhaillaan keikkatauolla.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä