SLEEP

SLEEP

Stoner-, doom- ja metalliscenestä tuttu yhdysvaltalaisyhtye.

Laavamaisen raskaasti vyöryvistä ja psykedeelisesti kumpuilevista pitkistä kappaleistaan tunnetun Sleepin lähes kolmen vuosikymmenen vaikutus metallimusiikkiin on kiistämätön. Myyttisen maineen rakennus alkoi jo kokoonpanon debyyttialbumista, vuonna 1991 julkaistusta ”Volume One” -levystä, jota seurasi uudenlaiset standardit genrelle määrittänyt ”Holy Mountain”. Pitkälti kolmannen albuminsa julkaisuun liittyvien ongelmien vuoksi Sleep lopetti toimintansa vuonna 1998, mutta basisti-vokalisti Al Cisneros ja kitaristi Matt Pike pitivät itsensä kiireisinä mm. OM-ja High On Fire -yhtyeidensä tiimoilta. 

Sleepin merkittävimpiin julkaisuihin ja genren suurimpiin merkkipaaluihin lukeutuva “Jerusalem/Dopesmoker” -albumi ilmestyi lopulta Sleepin tauon aikana vuonna 2003 useampana eri versiona eri levymerkkien kautta. Vuonna 2009 festivaaliesiintymisten kautta paluun tehneen Sleepin kokoonpano muuttui, kun Neurosis-yhtyeen Jason Roeder korvasi alkuperäisrumpali Chris Hakiuksen.

Lähes 20 vuoden albumiodotus lunastettiin vihdoin keväällä 2018, kun yhtye julkaisi kehutun neljännen levynsä ”The Sciences” Third Man Records -levymerkin kautta. Albumi on soundiltaan päivittynyt nykypäivään kuitenkaan kadottamatta vanhojen tuotantojen hypnoottista ja järisevää tunnelmaa. Suomessa Sleep on esiintynyt aiemmin vain kerran, toukokuussa 2012.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä