Sepikan omaleimaisessa maailmassa samastutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen. Omaleimaisen artistin äänimailmaa on verrattu mm. Bon Iveriin sekä Philip Glassiin.
Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Vimmaisena pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. Artisti on rakentanut itselleen uniikin maailman myös musiikillisesti: avaraan ja rosoiseen yhtyesointiin yhdistellään sample-estetiikkaa sekä klassisia instrumentteja. Jouset, torvet ja pianot soivat isosti ja paikoin rikkonaisesti. Pintapuolisesti Sepikka tuntuu lempeältä askartelulta, lapsenomaiselta luontofiilistelyltä. Seesteinen kuplinta kiihtyy kuitenkin kuin huomaamatta täysin arvaamattomaksi hengästyttäväksi juoksuksi pakkasessa läpi sumuisten peltojen.
Sepikka -artistinimen takana on En kestä kylmää lailla ahvenen (2021) ja Ei koskaan rakkaudella (2024) -albumiensa myötä niin suomalaisen kriitikkokentän (mm. HS, Soundi) kuin palkintoraaditkin (mm. Emma-gaala, Indie Awards) hurmannut Joni Seppänen.
Debyyttialbumi En kestä kylmää lailla ahvenen palkittiin Indie Awards -gaalassa vuoden albumina. Debyytti oli lisäksi ehdolla arvostetun pohjoismaisen Nordic Music Prizen saajaksi. Soundi-lehti valitsi Sepikan vuoden tulokkaaksi ja Emma-gaalastakin irtosi kaksi ehdokkuutta. Odotettu toinen studioalbumi Ei koskaan rakkaudella julkaistiin helmikuussa 2024. Albumi sai ylistävät arviot niin Helsingin Sanomilta, Soundilta kuin Suomen Kuvalehdeltäkin, ja poiki Indie Awards -ehdokkuuden.
