SARPARANTA

SARPARANTA

SARPARANTA -yhtye on punk-yhtyeen No Shamen laulaja/lauluntekijänä aiemmin sekä kuvataiteilijana tunnetun Sampsa Sarparannan pitkään odotettu paluu musiikikentälle. Yhtyeen musiikki on sekoitus punkia ja maalailevampaa musiikkia. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 2021 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa "Takaisin merkitykseen" samana vuonna. 

SARPARANTA-yhtyeessä vaikuttavat Sampsan itsensä lisäksi Janne Tanskanen (kitara, pedal-steel, ohjelmointi), Olli Noroviita (basso) sekä Saska Ketonen (rummut).

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä