Vuonna 1997 perustettu Primal Fear on yksi Saksan arvostetuimmista power metal -yhtyeistä. Vokalisti Ralf Scheepersin ja basisti Mat Sinnerin perustama kokoonpano tunnetaan voimakkaasta laulusta, virtuoosimaisesta soitosta ja klassisista metalliperinnettä kunnioittavista soundeistaan. Uudistunutta kokoonpanoa täydentävät kitaristit Magnus Karlsson ja Thalìa Bellazecca sekä rumpali André Hilgers.
Yhtyeen debyyttialbumi Primal Fear julkaistiin vuonna 1998 saavuttaen heti menestystä Saksan listoilla. Yli 25 vuoden uran aikana Primal Fear on vakiinnuttanut asemansa power metallin eturintamassa. Yhtyeen diskografiasta löytyy 15 studioalbumia, joista merkittävimpiä ovat muun muassa Nuclear Fire, Metal Commando sekä edellinen listamenestys Code Red. Syyskuussa julkaistu Domination on Primal Fearin tuorein studioalbumi ja sen myötä yhtye käynnistää laajan, 25-vuotista uraansa juhlistavan Euroopan kiertueen. Albumi jatkaa siitä mihin edellinen albumi Code Red jäi, mutta entistä suuremmin ja eeppisemmin. Levyltä löytyvät muun muassa intensiivinen avausraita The Hunter sekä ensimmäinen single Far Away.
Primal Feari tunnetaan myös intensiivisistä live-esiintymisistään joiden kerrotaan olevan voimakkaita metallirituaaleja, joissa yleisö on vahvasti mukana elävänä osana show’ta.