PARIISIN KEVÄT

PARIISIN KEVÄT

lokak 2024
26

Vantaa Kulttuuritalo Martinus

Liput
marrask 2024
02

Kuopio Sawohouse Underground

Liput

Pariisin Kevät on palannut yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi “Sun yö on pian täällä” julkaistiin toukokuun lopussa.    

Solisti Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa luoda kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, eikä kokoelmaa yksittäisiä lauluja. Valoisiksi tarkoitetut laulut muotoutuivat prosessin aikana uudelleen ja niistä löytyvät muun muassa ristiriitoja, iloista melankoliaa sekä ystävyyden ja rakkauden menettämistä, joita Tuunela kuvaa tavalliseksi elämäksi: 

 “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta.” 

Jo vuodesta 2007 yhteensä seitsemällä albumilla ja unenomaisilla musiikillisilla maailmoillaan ihmisten sieluihin porautunut Pariisin Kevät on onnistunut vuosien mittaan uudistumaan kadottamatta omaa, leimallista tyyliään. Yhtyeen melankolisen tanssittava musiikki on hurmannut sekä koukuttavilla melodioilla että Arto Tuunelan omaleimaisilla lyriikoilla. 

Pariisin Kevät on palkittu useilla jalometalleilla: yhtyeen vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi Meteoriitti, vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos sekä vuonna 2017 ilmestynyt albumi Kuume ovat ylittäneet kultalevyrajan sekä menestysalbumit Astronautti (2010) sekä Kaikki on satua (2012) ovat myyneet platinaa. Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä ja Antti Pouta.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä