MANDO DIAO

MANDO DIAO

Klassisen rockin perinteen soihdukantajien The Rolling Stonesin, The Beatlesin ja The Kinksin perinnön tälle vuosituhannelle päivittäneen Mando Diao on rohkean kokeilunhaluisen asenteen ansiosta seikkaillut eri musiikkityylien välimaastossa jo vuodesta 2002, jolloin yhtye esitteli maailmalle debyyttinsä ”Bring ´Em In”. Jättihitillään kuten ”Dance With Somebody” sekä ahkeralla keikkailullaan valtavaa suosiota kautta maailman saavuttaneen ruotsalaisyhtyeen odotettu, järjestyksessään 11. studioalbumi ”Boblikov´s Magical World”  sai päivänvalon 2023. Rouheasti soundaavalta albumilta on julkaistiin ensimaistiaisiksi kansainvälisiksi hiteiksi nouseet ”Frustration” ja ”Fire in the Hall”, jotka kutsuvat kuulijansa mukaan yhtyeen luomaan rinnakkaistodellisuuteen. 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä