LAULURASTAS

LAULURASTAS

Vuosituhannen vaihteessa vaikuttanut legendaarinen jyväskyläläinen reggae-yhtye Laulurastas hajosi vuonna 2002, mutta heräsi kuin johdatuksesta eloon uudelleen 2013. Aika oli vain vahvistanut laulujen voimaa ja niinpä yhtye päätti tehdä myös kesken jääneen levynsä loppuun, jonka teko oli alkanut jo 90-luvun lopussa. Levy äänitettiin uuden tulemisen jälkeen kokonaan, mutta raidat katosivat mystisesti ja 2017 levy tehtiin jälleen uudelleen. Yhtyeen 20 vuotta työn alla ollut levy ilmestyi huhtikuussa 2019.


Laulurastas on jotain muuta kuin letkeää rantareggaeta. Se on eeppistä, syvää ja pimeää reggaeta pohjolasta. Massiiviset rytmit yhdistyvät Profeetan tulenkatkuiseen rakkauden sanaan.

 

PR:
Helmi Levyt / Arwi Lind 
info@helmilevyt.com

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä