KALLE AHOLA JA PUUT

KALLE AHOLA JA PUUT

marrask 2024
09

Tampere Tullikamarin Klubi

Liput

Puut-yhtye on Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama uusi superkokoonpano. Yhtye syntyi Aholan ja Halmkronan törmätessä Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa loppukeväästä 2022. Ensimmäiset puoli vuotta kaksikko työsti Aholan säveltämiä lauluja keskenään treenikämpällä, mutta syksyllä Puut rönsyi kvartetiksi. Bassoa bändissä soittaa suomirockin kultasormi, kahdesti tuottaja-Emmalla palkittu Kalle Chydenius ja rumpuja multi-instrumentalisti Olli-Matti Wahlström (mm. CMX, 51Koodia, Kumikameli).

Yhtye aloitti debyyttialbuminsa studiosessiot helmikuussa. Ensimmäinen single 'Juhannusyönä' julkaistiin kesäkuussa, ja toinen 'Ikuinen syksy' syyskuussa. Ensimmäisen kerran bändi nousee yleisön eteen Helsingin G Livelabissä 27.10. Tänä vuonna heidät nähdään vielä 9.12. Tampereen Tavara-asemalla.

"On ihan juhlaa, että entisen yhtyeeni kanssa aloittama yhteistyö Koskisen Arin ja Fullsteamin kanssa jatkuu.", Halmkrona sanoo. "Arin ja kumppanien ammattitaito ja ymmärrys siitä, miten kommunikaatio ja keikkojen suunnittelu hoidetaan, ansaitsee pelkästään ylisanoja ja superlatiiveja. Henkilökohtaisesti minua jännittää pirusti tämä uusi alku, joten on mahtavaa, että on tuttuja ihmisiä ympärillä pyörittämässä palloa. Olli-Matin kanssa homma on jo tietenkin osoittautunut erittäin toimivaksi, joten sekin helpottaa kummasti. Kalle A:n olen tuntenut jo iäisyyden ja vuosien varrella olemme heitelleet kaikenlaisia ideoita yhteisistä kuvioista, mutta vasta nyt oikea hetki koitti. Kalle C:hen tutustuin muutama vuosi sitten Berliinissä Superbooth-synamessuilla. Meitä yhdistää rakkaus modulaarisyntetisaattoreihin, jotka kuuluvat myös Puiden arsenaaliin. Ja onhan se mahtavaa, että bändissä on omasta takaa näkemyksellinen tuottaja. Tämä on aivan ainutlaatuinen porukka, joten ihan superii olla mukana!"

Kalle Ahola - laulu & akustinen kitara
Janne Halmkrona - sähkökitara
Kalle Chydenius - basso, modulaarisyntetisaattorit & taustalaulu
Olli-Matti Wahlström - rummut & taustalaulu

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä