JÓHANN JÓHANSSON

JÓHANN JÓHANSSON

Tuotteliaisuudellaan ja luovuudellaan hurmannut islantilainen säveltäjä-tuottaja ja multi-instrumentalisti Jóhann Jóhannson tuli uransa aikana tunnetuksi genrejä uudelleen muovailevasta musiikista, joka punoo yhteen klassisen- ja elektronisen musiikin muotokielet sekä ambient-äänimaailmat. Säveltäjävirtuoosi muistetaan erityisesti Denis Villeneuven “Sicario”, “Prisoners” ja “Arrival” -elokuviin sävelletystä musiikista sekä Oscar-ehdokkuudella ja Golden Globe-voitolla noteeratusta Theory of Everything -elokuvan soundtrackista.

Panos Cosmatoksen ja Nicolas Cagen tähdittämään elokuvaan ”Mandy” sävelletty musiikki julkaistiin vasta Jóhannssonin kuoleman jälkeen. Tunteella täytettyjä melodioita digitaalisten filttereiden läpi puskenut Jóhannsson sävelsi runsaasti musiikkia myös esimerkiksi tv-sarjoihin (mm. “The Handmaid´s Tale”, “The OA”), teatteriin sekä tanssiteoksiin ja julkaisi uransa aikana myös useita sooloalbumeja. Jóhannssonin ohjaama ja Tilda Swintonin narratoima scifi-elokuva ”Last and First Men” sai maailman ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2020 ja sai osakseen laajaa suitsutusta.

Suomessakin koetun, vuonna 2015 ensiesityksensä New Yorkin Metropolitan-museossa saanut, moderniksi oratorioksi kutsuttu ja niin minimalismista, kirkkomusiikista kuin elektronisestakin musiikista vaikutteita imenyt ”Drone Mass” ilmestyi vihdoin albumina vuonna 2022. 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä