ISO H

ISO H

Suomen rap-musiikkiteollisuuden ehdottomasti vahvimpiin vaikuttajiin lukeutuu Fintelligenssistä tutuksi tullut Iso H. Kotimarkkinoilla menestystarinaa luonut bändi on saanut aikaan huikean syöksyn ”alakulttuurista” yleisesti hyväksytylle tasolle, johon vain harva sitä ennen oli pystynyt.

Iso H:n rakkaus Itä-Helsingissä sijaitsevaan Herttoniemeen perustuu pitkälti artistin asuminen kaupunginosassa kolmevuotiaasta nulikasta saakka. Sitä ennen asuinpaikkana oli Helsingin keskusta, jossa n. kuukautta ennen laskettua aikaa napero syntyi tammikuussa 1979. Keskosesta kasvoi kuitenkin kaikkea muuta kuin pieni.

Musiikillinen lahjakkuus osoittautui jo varhain kakarana sellotunneilla, mutta jousisoitin ei jäänyt tähden pysyväksi instrumentiksi. 11-vuotiaana isosiskon levyhyllyjä plärätessä käteen tarttui De La Soulin maxisinkku ”Me Myself And I” ja sen jälkeen kaikki oli toisin.

Vuonna 1994 Iso H aloitti sävellystaitojen hiomisen tekemällä biittejä FastTracker 2 -ohjelmalla. Kohtalotovereita löydettyään rimmaaminen julkisesti tapahtui ensimmäisen kerran jo -96 openmicissä edesmenneellä Fat Mama -klubilla. Samana vuonna Iso H liittyi rasisminvastaiseen musiikaaliin nimeltä Color Blind. Iso H:n osalta ratkaisu oli menestyksekäs siksikin, että hän tapasi musikaalin parissa tulevan pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Elastisen. Edelleen samana vuonna Ranskan matkalla parivaljakko päätti yhteistuumin perustaa Fintelligenssin.

Neljän Fintelligenssin kultalevyn ja sitä seuranneen pitkän hiljaiselon jälkeen Iso H julkaisi hyvin kysytyn ja odotetun soololevyn ”Lähelle On Pitkä Matka” 4.7.2007.

Nykyään Iso H vastaa Rähinä Records Oy:n studiotoiminnasta ja on työstänyt lukuisten artistien levyjä.

 

PR:
Kaiku Entertainment / Jaana Ijäs
jaana@kent.fi

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä