GRAVE PLEASURES

GRAVE PLEASURES

Grave Pleasures on edesmenneen Beastmilkin tilalle syntynyt, vuonna 2015 perustettu postpunk-bändi, jonka kakkosalbumi ”Motherblood” muodostui kulttiklassikoksi. Albumi on antanut odottaa jatkoaan, mutta alkuvuosi 2023 toi mukanaan tuoreimman ”Society of Spectres” -singlen, ja odotukset lunastavan uuden albumin ”Plagueboys” on luvattu tipahtavan huhtikuussa.

Ikuisesti tuomittujen sotahuudoksi itseään ja tuotantoaan kuvailleet laulaja Mat McNerney ja basisti Valtteri Arino ovat luoneet Grave Pleasuresta yhtyeen, joka on jokaisen julkaisunsa myötä onnistunut nousemaan uusiin luoviin sfääreihin tuomaan musiikkiinsa uusia sävyjä. Tulevan albumin on kerrottu olevan yhtyeen toistaiseksi vaarallisin ja esittelevän valon ja pimeän sähköistä ristiriitaa – ristiriitaa, joka toistuu jo yhtyeen nimen haudassa ja nautinnossa.

Grave Pleasures lupaa olevansa kovimmassa iskussa ikinä ja löytäneensä todelliset supervoimansa. McNerneyn ja Arinon lisäksi kokoonpanossa totutusti tahkoavat Oranssi Pazuzusta tuttu kitaristi Juho Vanhanen, kitaristi Aleksi Kiiskilä sekä rumpali Rainer Tuomikanto, joiden myötä myös yhtyeen musiikki on monitahoisempaa kuin aiemmin. Yhtyeen uusi tuotanto esittelee myös entistä syvällisempää Grave Pleasuresia, minkä lisäksi biiseissä kuuluu 80-luvun new wave -estetiikka sekä kammottava elämä nyky-yhteiskunnassa.

Grave Pleasures:
Valtteri Arino - Basso
Juho Vanhanen - Kitara
Mat McNerney - Laulu 
Aleksi Kiiskilä - Kitara
Rainer Tuomikanto - Rummut

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä