DIAMANTE

DIAMANTE

Diamante, oikealta nimeltään Diamante Azzura Bovelli, on tehnyt määrätietoisesti töitä musiikillisen uransa rakentamiseksi ja keikkaillut vuosia paikallisissa baareissa Los Angelesissa. Tuloksena artisti on kehittänyt itselleen tunnistettavan hard rock -soundin moderneilla vaihtoehtovivahteilla. Diamanten ura lähti nousuun hänen saatuaan levydiilin vuonna 2015. Sopimuksen myötä artisti on tehnyt musiikkia tuottaja Howard Bensonin kanssa, joka tunnetaan muun muassa yhteistyöstään My Chemical Romancen ja Kelly Clarksonin kanssa.

Diamanten energinen debyyttialbumi ”Coming In Hot” julkaistiin vuonna 2018, ja se siivitti rock-lupauksen mukaan esimerkiksi Breaking Benjaminin, Three Days Gracen ja Shinedownin kiertueille. Kakkosalbuminsa ”American Dream” teossa Diamante toimi prosessin luovana johtajana.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä