AMARANTHE

AMARANTHE

lokak 2026
30

Seinäjoki Rytmikorjaamo

AMARANTHE

lokak 2026
31

Tampere Tavara-asema

AMARANTHE

marrask 2026
01

Jyväskylä Lutakko

AMARANTHE

Ruotsalais-tanskalainen popmetalliyhtye Amaranthe on vakiinnuttanut asemansa genrensä keskeisten nimien joukossa eikä kaipaa esittelyjä metallikenttää seuraavalle yleisölle. Vuonna 2008 perustettu yhtye nousi laajempaan tietoisuuteen debyyttialbumillaan Amaranthe (2011) ja on sittemmin rakentanut kansainvälisesti tunnistettavan soundin, jossa yhdistyvät melodinen metalli, elektroninen rock ja tarttuvat popsäkeet.

Useita menestysalbumeita julkaissut Amaranthe on kerännyt satoja miljoonia kuuntelukertoja ja laajentanut yleisöään Euroopan ulkopuolelle. Yhtyeen vuonna 2024 julkaistu albumi The Catalyst on saanut laajaa kiitosta ja sitä on kuvailtu bändin uran huipentumaksi kokonaisuutena, jossa hioutunut tuotanto ja genrejä yhdistelevä ilmaisu kohtaavat poikkeuksellisella tavalla.

Amaranthe tunnetaan intensiivisistä ja visuaalisesti näyttävistä live-esiintymisistään, joissa yhtyeen energinen ilmaisu ja kolmen laulajan dynamiikka nousevat keskiöön.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä