ALTAMULLAN ROAD - JOHANNA IIVANAINEN & JOHANNA KURKELA

ALTAMULLAN ROAD - JOHANNA IIVANAINEN & JOHANNA KURKELA

Johanna Iivanainen & Johanna Kurkela – Altamullan Road on artistien yhteinen projekti, täynnä pakahduttavan tunteikasta ja juurevaa elokuvallista popia.

Tahoillaan uria uurtaneet Iivanainen ja Kurkela ovat ehtineet keikkailla yhdessä aikaisemminkin. Yli 10 vuotta kestäneen ystävyytensä aikana artistit ovat esimerkiksi kiertäneet Suomea menestyksekkäällä ”Iivanainen-Kurkela Gemini” -kiertueella vuonna 2018. Ajatus yhteisestä kokoonpanosta ehti kypsyä vuodesta 2013 saakka, mutta vasta Altamullan Road -projektin myötä kaksikko on kirjoittanut yhdessä kappaleita. Lopputuloksena kuullaan musiikkia, joka herättää täydellisesti tarinat eloon artistien äänien avulla.

Kaksikon debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2020 ja siltä on kuultu muun muassa singlet ”When It’s Time” ja ”Underwater”, jonka voimakkuutta ja kauneutta julkaistiin täydentämään myös vaikuttava Tommi Rahkon animaatiovideo. Altamullan Road -kiertue koetaan ympäri Suomea vuonna 2024.  

 

Haastattelupyynnöt:

PINK MOON MGMT &PR
Liina Rislakki (liina@pinkmoon.fi)

PR:
Ranka Kustannus Oy / Riku Pääkkönen
riku.paakkonen@rankakustannus.fi

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä