AKU RASKI

AKU RASKI

Aku Raski juhlii tänä vuonna 25-vuotista taiteilijan uraansa uuden musiikin ja keikkojen siivittämänä. Pitkään Huoratron-artistinimellä äärirankkaa elektronista musiikkia tehnyt Raski julkaisi ensimmäisen albuminsa omalla nimellään vuonna 1999 ja sulkee nyt taiteilijuudessaan eräänlaisen ympyrän.

Juhlavuoden kunniaksi artistilta kuullaan uusi julkaisusarja, jonka ensimmäisen osan kantaesitys koettiin kesällä Huvila-teltassa Helsingin Juhlaviikoilla.

Viime vuosina kansainvälisiä kiertueita tahkonnut sekä spektaakkelimaisista ja raivokkaista liveistään tunnettu Raski esittelee keikoillaan timantiksi hioituneen musiikillisen estetiikkansa puhtaimmassa muodossaan.

Pitkästä julkaisutauosta Raskin tuotanto jatkaa tunnettua linjaansa valon ja äänen katarttisena läpitunkevana ja fyysisenä yhteensulautumana.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä