KANADALAINEN PUNK-KOKOONPANO COMEBACK KID ALOITTAA KIERTUEENSA HELSINGISTÄ

Kanadalainen punkyhtye Comeback Kid nähdään tulevana syksynä Suomessa.

Kansainväliseksi hardcore-skenen kärkinimeksi noussut kanadalaisbändi aloittaa tulevan Euroopan-kiertueensa Helsingin Ääniwallista torstaina 14. marraskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 19. heinäkuuta klo 12 Tiketissä.

Vuonna 2002 perustettu Comeback Kid on saavuttanut kansainvälistä suosiota energisillä live-esiintymisillään ja omaleimaisella tyylillään. Yhtye on esiintynyt laajalti ympäri maailmaa, lukuisilla arvostetuilla festivaaleilla ja konsertti, kuten Hellfestissä, Groezrockissa, Wacken Open Airissa ja New Yorkin Webster Hallissa.

Vuosien saatossa Comeback Kid on julkaissut kuusi täyspitkää albumia, yhden EP:n sekä kaksi livealbumia. Bändin menestys viimeisten parinkymmenen vuoden aikana perustuu jatkuvaan uudistumiseen ja kokoonpano on rohkeasti kehittänyt tunnistettavaa soundiaan tinkimättä kuitenkaan faniensa kovasti arvostamasta aitoudesta.

Illan Ääniwallissa tulevat avaamaan newyorkilainen hardcore-kollega Spaced sekä thrashia ja hardcorea yhteen paukuttava Prowl.

Contact

Contact