BRITTIPOPIN LEGENDA 10CC KONSERTOI SUOMESSA

Arvostettu brittiyhtye 10cc saapuu Suomeen osana And Another Bloody Greatest Hits Tour -kiertuettaan keväällä 2027. Yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 6. helmikuuta ja Jyväskylän Paviljongissa sunnuntaina 7. helmikuuta. Liput tulevat myyntiin torstaina 26. helmikuuta klo 12.00 osoitteeseen Lippu.fi.

1970-luvulla läpimurtonsa tehnyt 10cc lukeutuu brittiläisen pop- ja rockmusiikin omaperäisimpiin nimiin. Yhtye nousi maailmanmaineeseen tarttuvilla ja kunnianhimoisesti tuotetuilla hiteillään, kuten I’m Not In Love, Dreadlock Holiday, Rubber Bullets, The Things We Do For Love, The Wall Street Shuffle ja Life Is A Minestrone. Älykäs laulunkirjoitus, kekseliäät sovitukset ja studiotyöskentelyn tinkimätön laatu tekivät 10cc:stä aikanaan suunnannäyttäjän eikä musiikki ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vuosikymmenten aikana.

Nykyistä kokoonpanoa johtaa perustajajäsen Graham Gouldman, jonka johdolla 10cc on kasvanut yhdeksi kysytyimmistä klassikkoyhtyeistä livekentällä ja viime vuosina yhtye on esiintynyt loppuunmyydyille saleille niin Eurooppassa kuin Australiassa ja Uudessa-Seelannissakin. Suomessa yhtye on esiintynyt vain kerran aikaisemmin vuonna 2017.

10cc:n ajattomat kappaleet ovat säilyttäneet vetovoimansa sukupolvelta toiselle ja Suomen keikat tarjoavat harvinaisen tilaisuuden kokea yhden brittiläisen pophistorian merkittävimmistä yhtyeistä livenä.

10cc
And Another Bloody Greatest Hits Tour – Suomi 2027
Helsinki, Kulttuuritalo – 6.2.2027
Jyväskylä, Paviljonki – 7.2.2027

Contact

Contact