Sofie Birch on tanskalainen äänitaiteilija ja säveltäjä, joka työskentelee elävän ambient- ja sähköakustisen musiikin parissa. Hänen musiikissaan yhdistyvät kenttä-äänitykset, elektroniset tekstuurit sekä synteesi ja ääni, joista hän rakentaa herkkiä ja tunnelmallisia äänimaisemia. Hänen teoksensa kutsuvat kuulijaa syventymään äänen maailmaan ja kokemaan ympäröivän tilan uudella tavalla.
Yli kymmenen vuoden ajan Birch on säveltänyt ja tuottanut ääntä teatteriin, elokuviin ja erilaisiin taideinstallaatioihin ja hänen työnsä on saanut kansainvälistä tunnustusta esimerkiksi Carl Nielsen Talent Prize -palkinnon muodossa. Kansainvälisesti hän esiintyy sekä soolona että yhteistyössä laulaja-säveltäjä Antonina Nowackin kanssa. Lisäksi hän juontaa kuukausittain Ambient Abracadabra -ohjelmaa NTS-radiossa, jossa kuulijoiden kokeelliset teokset kietoutuvat yhteen luonnonlääkintää, henkistä etsintää ja tuntematonta käsittelevien keskustelujen kanssa.
