Ensiferum tekee vuonna 2027 The Early Years - erikoiskeikkoja yhdessä perustajajäsen Jari Mäenpään kanssa. Nykyään Wintersunista tuttu Jari tekee paluun yhtyeen riveihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004 ja yhtyeen settilista näillä erikoiskeikoilla kattaa materiaalia Ensiferumin kolmelta ensimmäiseltä pitkäsoitolla: Ensiferum (2001), Iron (2004) ja Victory Songs (2007). Kyseessä on paluu bändin varhaisille vuosille, jolloin Ensiferum oli valamassa folk metal -genren perustuksia. "Tämä on enemmän kuin keikka — tämä on paluu juurille. Sille energialle ja visiolle, josta kaikki alkoi!” -Ensiferum
Jari Mäenpää on suomalainen muusikko, säveltäjä ja Ensiferumin perustajajäsen. Hän oli yhtyeen laulaja-kitaristi kahdella ensimmäisellä albumilla -Ensiferum (2001) ja Iron (2004) — ennen kuin perusti Wintersunin, joka vakiinnutti hänen asemansa metallimusiikin huipulla. "Oon tosi innoissani ja otettu, että pääsen mukaan Ensiferumin "Early Years" -keikoille! Yli 20 vuoden jälkeen nousen taas lavalle Ensiferumin kanssa. En malta odottaa, että pääsen laulamaan näitä klassikkobiisejä taas teidän kaikkien kanssa. Nähdään keikoilla!” — Jari Mäenpää
Ensiferum on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista kotimaisista metalliyhtyeistä. Yhtyeen viimeisin, järjestyksessään yhdeksäs studioalbumi Winter Storm ilmestyi lokakuussa 2024 Metal Blade Recordsin kautta. Ensiferum jatkaa levyllä matkaansa melodisen death metallin ja folk metal -vaikutteiden parissa, lisäten aiempaan enemmän sinfonisia ja eeppisiä elementtejä. Albumin kappaleet on säveltänyt kitaristi Markus Toivonen, ja sanoitukset perustuvat basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Levyn tuotti Janne Joutsenniemi, ja sen miksauksesta sekä masteroinnista vastasi Jens Bogren, joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Arch Enemyn, Amorphiksen ja Opethin kanssa. Winter Storm on saanut kiitosta sekä kriitikoilta että faneilta, ja sen menestys on siivittänyt Ensiferumin laajalle maailmankiertueelle. Ensiferum on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa maailmanlaajuisesti. Yhtyeen albumi Thalassic (2020), nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja Saksan virallisella listalla peräti sijalle kolme – temppu, johon vain harva kotimainen yhtye on yltänyt.
Petri Lindroos – laulu, kitara
Markus Toivonen – kitara, laulu
Sami Hinkka – basso, laulu
Janne Parviainen - rummut
Pekka Montin – koskettimet, laulu
